Tässä prokkiksessa pidin eniten museokäynnistä. Entisajan elävien luut omasivat aivan omanlaista taikaa eikä sovi unhoittaa Imperial March Leviathania.
Tehtävänannot muistan vain jotenkin sinnepäin, mutta teos kuvaa nyt vaikkapa ihmisen tapaa pyrkiä rajoittamaan ja sulkemaan luonnon vapaata kulkua.
Ideoinnin yhteydessä ei mitään neronleimauksia jaeltu, joten kuva-aihe jäi pitkälti marginaalisen porukan ymmärtämäksi inside-vitsiksi, jonka avautuminen edellyttää hahmon tunnistamista ja tämän pörrön (fluffin) tuntemista.
Pääsin myös toteamaan taas kerran, että hiili ei ole minulle mieleinen ilmaisuväline. Se on ikään kuin kynä, jolla on vaikeampi piirtää ja joka sotkee kaikki paikat. Toisaalta, teoksen lapsenomainen tekniikka tukee itse ideaa, eli Nicol Bolaksen parodisointia.
Projekti opetti minulle, että Suomessa eläneet hirmuliskot olivat onnettoman pikkuruisia ja että matikantunnilta luistaminen järkevillä perusteilla tuottaa suunnatonta mielihyvää.
Tässä prokkiksessa pidin eniten museokäynnistä. Entisajan elävien luut omasivat aivan omanlaista taikaa eikä sovi unhoittaa Imperial March Leviathania.
VastaaPoistaTehtävänannot muistan vain jotenkin sinnepäin, mutta teos kuvaa nyt vaikkapa ihmisen tapaa pyrkiä rajoittamaan ja sulkemaan luonnon vapaata kulkua.
Ideoinnin yhteydessä ei mitään neronleimauksia jaeltu, joten kuva-aihe jäi pitkälti marginaalisen porukan ymmärtämäksi inside-vitsiksi, jonka avautuminen edellyttää hahmon tunnistamista ja tämän pörrön (fluffin) tuntemista.
Pääsin myös toteamaan taas kerran, että hiili ei ole minulle mieleinen ilmaisuväline. Se on ikään kuin kynä, jolla on vaikeampi piirtää ja joka sotkee kaikki paikat. Toisaalta, teoksen lapsenomainen tekniikka tukee itse ideaa, eli Nicol Bolaksen parodisointia.
Projekti opetti minulle, että Suomessa eläneet hirmuliskot olivat onnettoman pikkuruisia ja että matikantunnilta luistaminen järkevillä perusteilla tuottaa suunnatonta mielihyvää.